Esitin jonkin aikaa siskolleni idean oikein värikkäästä ja iloisesta herkkupöydästä. Eli karkit, kukat, kakut, keksit, nekut, pullat, nisset ja nasset pistettäisiin pöytään kerralla ja lapset sinne sekaan. Toisin sanoen the more the merrier. Hyvä tilaisuus tulikin nopsasti, kun siskontyttöni synttäripäivä oli ihan oven takana.
Ajatuksissa oli siis luoda kuviin valoisa, värikäs ja iloinen tunnelma. Oikean tunnelman luomisen lisäksi halusin kuvia myös tarjottavista. Näin saisin samalla hieman harjoitusta ruokien kuvaamisesta.
Haasteena oli valo, jota en osannut hirveästi ennakoida mutta en halunnut myöskään käyttää lisävaloa. Harjoitusmielessä sillä mentiin, mitä annettiin. Luonnonvaloa tuli kivasti kahdesta suunnasta. "Kyllä tästä selvitään", ajattelin. Hassua sinänsä sillä omaksi iloksihan tätä teen. Ja tietysti siskon perheelle jää mukavat muistot ja kuvia näistä hetkistä.
Nämä hetket ovat ihania ja niitä on ilo olla ikuistamassa. Hetkessä ei ehkä aina muista katsella kaikkea sillä silmällä mutta olen huomannut nyt kuvaillessani, että jo parin vuoden päästä kuvia katsoo ihan uusin silmin ja hymy huulilla.
Tähän loppuun laitan luotto-ohjeen oivaan synttärikakkuun. Täytteeksihän voit vaihtaa, mitä haluat saatavuuden mukaan. Mut tää oli kyllä hyvä!
Comments